Polaaripyörrettä ilmassa ja maassa

Polaaripyörre eli napapyörre on sana, jonka moni meistä on kuullut viime päivinä ja viimeistään nyt oppinut mitä se tarkoittaa. Hangossa se tarkoittaa meren jäätymistä kaikilla rannoilla pitkälle ulos ulapalle, aurinkoa, kovaa pakkasta, tuiman hyytävää koillistuulta ja linnuille kovia aikoja. Ja sitä, että me Hangossa olijat nautimme, kun pääsemme meren jäälle pitkästä aikaa.

Hiukan nuukahtaneet tulppaanit saivat jääsuojan ympärilleen ja ovat nyt pihalla pienenä hauskana yksityiskohtana myös muiden ilona, jos vain huomaavat alas maahan ohi kulkiessaan katsoa.

Muutama sepelkyyhky on jäänyt talvehtimaan Suomen eteläisimpään kaupunkiin. Höyhenpeitteen pörhistely antaa suojaa kylmää vastaan.

Pieni punarinta on koko talven käynyt ruokapaikalla ja joka aamu olen onnellinen, kun se taas ilmestyy etsimään ruokaa itselleen. Tämä lintu on hyönteissyöjä, mutta ahkerasti se popsii ainakin kuorittuja auringonkukan siemeniä. Se yöpyy erään naapuritalon välikatolla ja toivottavasti näin selviää pakkasista ja pääsee taas kevään tullen luontoon omilleen. Kuvat on otettu ikkunalasin läpi.

Sinitiaiset ovat enemmistönä pihapiirissä. Innokkaasti ne aamusta iltaan syövät tarjolla olevia siemeniä ja muuta linnunruokaa. Jostain kuulin, että pikkulintujen täytyy näin talvipakkasilla selvitäkseen syödä valtava määrä ruokaa eli vuorokaudessa puolet omasta painostaan.

Seuraavat kuvat sinitiaisesta ihmettelemässä talipalloa on otettu ikkunalasin läpi.

Yksinäinen räkättirastas eli varsinainen "ängri bööd" oli ruokailemassa vielä hiukan avoinna olevan ojan pientareella etsien maasta jotain suuhun pantavaa. Mikä lie tarttunut pyrstöön kiinni...

Rannikkovartioston laiva viipyy joskus pidempäänkin vartioimassa missä päin Hankoniemen rantoja milloinkin. Tämä laiva oli pari päivää passissa samassa paikassa jäiden seassa. 

Käpytikka naputteli ruokaansa heti aamusta, yksi ainut järripeippo tuli ruokapaikalle ja pari mustarastastakin piipahti lounaalla. Järripeippo ja mustarastas kuvattu ikkunalasin läpi, sen vuoksi epätarkkoja kuvia.

Hauska tapaaminen puukiipijän kanssa. En millään meinannut malttaa lähteä pois, kun lintu kerrankin oli lähellä ja sen ruokapuuhia oli mielenkiintoista seurata.

Joskus linnuille koittaa se viimeinen lento. Tämä naurulokki löytyi kuolleena jäältä, liekö kuollut kylmään ja nälkään tai saattoi olla muuten vaan huonossa kunnossa. Sitä kävi ihmettelemässä lajitoverikin, joka sitten lensi kahden muun lokin seuraan ikäänkuin suremaan elämänsä päähän tullutta kaveria. 

Jäätä riittää nyt niin kauas kuin silmä kantaa.

Kuningattarenvuoren näköalatornista voi ihailla talvisia, kauniita maisemia. 

Hyvin kapea kaistale avovettä näkyy aika lähellä rantaa. Sinne oli kokoontunut sorsia ja muutama kyhmyjoutsenkin oli jäänyt etsimään ruokaa. Hiukan epäilen, että yksi noista joutsenista on "Svanhild" eli joutsen, josta olen kertonut aikaisemmassa kirjoituksessani. 

Hangon maamerkit vesitorni ja kirkontorni näkyvät kaukaa mereltäkin.

HSF:n eli Hangö Segelföreningenin rakennus ja hotelli Regatta (taustalla oikealla) ovat Itäsataman lähistön historiallisia rakennuksia.

Hangossa on kauniit auringonlaskut kaikkina vuodenaikoina. Eräs vanhempi mies kerran - ihaillessaan auringonlaskua - totesi, ettei täältä kannata mihinkään lähteä auringonlaskua ihailemaan, kun kauniimpaa auringonlaskua ei missään ole.

Kun aurinko jäällä seistessäni laski suunnilleen lounaaseen, niin selän takana kuu oli jo korkealla koillisella taivaalla. Aivan pyöreän täydenkuun saamme nähdä vasta muutaman päivän kuluttua.

Koskikaraa etsimässä

Koskikara, kottaraisen kokoinen varpuslintuihin kuuluva vikkelä lintu muuttaa pohjoisemmilta leveysasteilta talvehtimaan eteläiseen Suomeen. Se viihtyy virtaavien vesien ääressä ja ainoana varpuslintuna sukeltaa itselleen näppärästi ruokaa tummanpuhuvista vesistä. Koskikara on rauhoitettu lintu. Kauniina helmikuisena lauantaina, kun talvi oli vihdoin täällä ja meri saanut jääpeitteensä Hankoniemenkin ympärillä, lähdin aurinkoisen aamukävelyn jälkeen etsimään koskikaraa Inkoosta Fagervikin kartanon koskelta parhaan ystäväni kanssa.

Aamukävelyllä tapasin kalastajan virittämässä ensimmäistä kertaa moneen talveen verkkoa meren jään alle.

Ihan joka paikkaan ei kannata kävellen mennä, sillä virtapaikkoja on yllättävissäkin paikoissa. Tässä kuvassa kuitenkin aivan tavallinen halkeama jäässä.

Fagervikin kartanon päärakennus valmistui vuonna 1773. Fagervikissä on toiminut vuosina 1646 - 1902 maamme vanhimpiin kuulunut rautaruukki, jonka historiallinen alue on säilynyt nykypäivään asti. Kyllä, tiekyltti ihan oikeasti on noin vinossa.

Kartanon koskeen, tai oikeastaan jokeen, kuuluu kolme erillistä ja eri korkuista koskipaikkaa, tässä lähinnä kartanon tiluksien halki kulkevaa Fagervikintietä (osa historiallista Kuninkaantietä) sijaitseva.  

Hämmästelin, kuinka nopeasti virtaava vesi oli jäätynyt, tämän jääpeitteen alla vesi virtasi vielä iloisena. Kuva otettu sillalta alaspäin.

Montaa minuuttia ei tarvinnut odottaa, kun koskikara iloisesti hypähti jostain jäälle ja siirtyi tepastellen suojaisampaan paikkaan - olisiko peräti mennyt vähäksi aikaa huilaamaan, kun sain joenuoman toiselta puolelta sitä ihan rauhassa muutaman minuutin kuvata ennenkuin se ykskaks joko lennähti pois tai sukelsi veteen. Oli niin nopea liikkeissään, että aina ei voinut olla varma mihin suuntaan lintu lähti.

T

Tämä yksilö on rengastettu. Olin noin viikkoa aikaisemmin kuullut radiosta luonto-ohjelman, jossa oltiin juuri täällä rengastamassa koskikaraa, tämä ehkä on yksi niistä tai olisiko ainoa

Taaimmainen rakennus, entinen ruukin tinaamo, toimii museona ja sen yhteydessä on kesäaikaan avoinna kahvila. Joen uoma kulkee näiden kahden rakennuksen välissä ja siellä sain kuvattua koskikaraa lähempänä kuin muualla.

Tässä ollaan jo menossa ylöspäin jokea, kun lintu istuskelee kapean kävelysillan luona.

Veteen oli jäätynyt kauniita kuvioita joko kasvien varsiin tai ihan jostain muusta syystä.

Lintu yllätti muutaman kerran ilmestymällä milloin mistäkin näkyviin.

Kesäisin tuolla pulppuaa kaunis suihkulähde.

 

Ylin koskipaikka näytti tältä ylempää rinteestä katsottuna. Vesi virtasi jättäen jäisiä jälkiä itsestään.

Kartanon pieni, kaunis kirkko kellotorneineen Bruksträsket-nimisen järven jäältä katsottuna.

Kartanorakennus on kolmikerroksisena jykevä. Sitä ympäröi ranskalainen puutarha. Kerrotaan, että täällä saattaa aistia ruukinkummituksen, Sinisen Ladyn, läsnäolon. 

Matalia, pieniä puisia, entisiä työväenasuntoja on kyläkirkon läheisyydessä.

Kartanorakennuksen portin pielessä on yksityistien merkki, joten sinne tuskin saa mennä.

Joku eläin, rusakko, metsäjänis, metsäkauris tai muu oli lähtenyt aika harvalautaista siltaa pitkin ylittämään jokea, mutta kääntynyt takaisin. 

Kuninkaantien eteläpuolella joessa on suvantopaikka, johon koskikara myös lennähti, seisoi jään reunalla ihmettelemässä ja kävi tutkimassa vettä avoimen alueen molemmin puolin. 

Joen alajuoksun koskesta emme lintua enää löytäneet, vaikka se aivan selvästi tähän suuntaan lensi. Saattoi kääntyä huomaamattamme takaisin, sillä se yleensä lentää kosken yläjuoksulle ja lähtee sieltä alaspäin etsimään ruokaa käyttäen hyväkseen kosken virtausta - ehkä säästääkseen näin energiaa.

Minkä vesi erottaa, sen lossi yhdistää. Tässä odotetaan Barösundin lossia muutaman kilometrin päässä Fagervikin kartanosta. Sinisorsapariskunta oli jäänyt lossin avoimena pitämään väylään ilmeisesti talvehtimaan, sillä ruokaa nousee pohjasta lossin aiheuttamien pyörteiden ansiosta.

Korssundetin sillalla piti kotiin tullessa pysähtyä ihailemaan talvisen auringonlaskun värejä ja kuvaamaan taivaalla katsellutta yli puolikasta kuuta.